Venepaikat haluttuja – ”Näin paljon hakemuksia ei ole ollut koskaan”

Saukonpaasi on yksi suosituimmista venesatamista Jätkäsaari–Ruoholahdessa. Kuva maaliskuulta.

 

Ruoholahden alueen venepaikoista kuutisenkymmentä paikkaa vaihtaa haltijaa tänä vuonna.

 

 

Helsingin kaupungin venepaikat ovat historiallisen haluttuja tällä hetkellä.

”Ei meillä ole ollut koskaan näin paljon hakemuksia, ja huhti-toukokuussa tulee vielä paljon lisää”, kertoo useamman vuoden venepaikkavarauksissa työskennellyt Helsingin kaupungin palveluneuvoja Maarit Härkönen.

”Meille on tullut tähän mennessä noin tuhat hakemusta. Yleensä niitä on tullut noin 600”, Härkönen kuvailee tilannetta maaliskuun lopussa.

Yhteensä Helsingissä on tarjolla noin 12500 paikkaa eri kokoisille veneille. Helsingin kaupunki vuokraa suoraan noin 4000:ää venepaikkaa.   Loput noin 8500 venepaikkaa ovat pääosin venekerhojen hallinnoimia.

Kaupungin venepaikat jaetaan hakijoille hakujärjestyksessä. Vaikka kaupungilla on kaksi vuotta sitten hakemuksensa jättäneitä jonossa, venepaikan voi saada vielä tälle kesälle, kunhan ei ole nirso sijainnin suhteen. Hakemukseensa voi laittaa toiveen enimmillään kymmeneen venepaikkaan.

 

Ruoholahden alueella on reilu 300 venepaikkaa eli lähes kymmenen prosenttia koko Helsingin kaupungin tarjoamista venepaikoista.

”Esimerkiksi Saukonpaasi, missä on uusia taloja venepaikkojen vieressä, on erittäin suosittu lähiasukkaiden keskuudessa”, Härkönen sanoo.

 

Ruoholahdessa on useita aitaamattomia venepaikkoja, muun muassa Ruoholahden kanavassa ja Jaalarannassa. Kaupungin eteläisen veneilytiimin esimies Tom Liljeström sanoo, että veneet saavat silti olla melko rauhassa.

”Mutta suosituimmat paikat ovat kyllä portin takana.”

Liljeströmin mukaan kaupungin paikat ovat yleisesti suosittuja venekerhojen paikkoihin verrattuna.

”On ihmisiä, jotka haluavat omaehtoista veneilyä. Kerhoissa jäsenille voi olla määrättyjä velvoitteita.”

Kaupungin venepaikat ovat yleensä hieman edullisempia venekerhon paikkoihin verrattuna.

Liljeström arvioi, että kaupungin runsas rakentaminen Jätkäsaareen ja muualle rantojen läheisyyteen heijastuu kasvaneena kiinnostuksena veneilyyn.

”On koko ajan enemmän ihmisiä, jotka näkevät meren asunnostaan, ja siitä voi tulla ajatus, että olisipa vene ja venepaikka”, Liljeström pohtii.

Venepaikan hinta Helsingin kaupungilla määräytyy venepaikan leveyden ja sataman palveluiden mukaan. Esimerkiksi venepaikka Ruoholahden kanavassa maksaa tänä vuonna 246,80 euroa kaudelta, paikan leveys on kolme metriä. Saukonpaadessa porttien takana kaksi ja puoli metriä leveä aisapaikka maksaa 232,25 euroa kaudessa.

 

Ruoholahden alueella  on yli 300 venepaikkaa

 

Ruoholahden kanava 22 paikkaa

Jaalaranta 50 paikkaa

Kellosaarenranta 29 paikkaa

Saukonpaasi 42 paikkaa

Salmisaari 52 paikkaa

Tammasaarenallas 75 paikkaa

Hietalahdenallas 66 paikkaa

 

Lue koko juttu tuoreimmasta Ruoholahden Sanomista, joka jaettiin Ruoholahden, Jätkäsaaren ja Lauttasaaren koteihin 11. huhtikuuta 2018

 

Rauno Hietanen

rauno.hietanen@ruoholahdensanomat.fi