Lukonmetsästys poiki ennätysmäärän vastauksia
Kolmatta kertaa järjestetty kisa oli suositumpi kuin koskaan. Yhteensä 60 lukijaa löysi lukon.
Marraskuussa järjestetty lukonmetsästys on päättynyt. Toimitus sai yhteensä 60 valokuvaa onnistuneesta löydöstä määräaikaan mennessä.
Vastauksista 40 tuli Facebookin kautta ja 20 toimituksen sähköpostiin.
Osallistujien kesken suoritettiin arvonta joulukuun alussa. Arpaonni osui jätkäsaarelaiselle Ari Alkiolle. Hän saa noin 50 euron arvoisen joulukorin, jonka lahjoittaa paikallinen K-Market Jätkäsaari osoitteessa Välmerenkatu 5.
Onnea voittajalle ja kiitos kaikille lukonmetsästykseen osallistuneille!
Paikallislehti Jätkäsaari–Ruoholahti järjesti lukonmetsästyksen nyt kolmatta kertaa.
Lukonmetsästyksessä piti kuvata lukko ja julkaista se joko kilpailutehtävän yhteydessä Facebookissa tai lähettää kuva siitä toimituksen sähköpostiin.
Tällä kertaa lukko oli kiinni Välimerenkadun ylittävän Rokkiporkkana-sillan aidassa.
Lukko oli saanut kilpailun aikana sinistä maalia pintaansa. Lehden toimitus ei ole pystynyt selvittämään, mistä sininen maali on peräisin. Sillan rakenteissa lukon ympärillä ei näkynyt maalia tai muita vihjeitä maalin alkuperästä. Maaalia löytyi pelkästään lukosta.
Samalla kun paikallislehden toimitus ihmettelee maalin alkuperää, se myös hyväksyy, että maalin syntyhistoria jää ikuiseksi mysteeriksi.
Uusi lukkokisa järjestetään taas kevään 2022 aikana, ja voittajalle on luvassa taas jokin paikallissävytteinen palkinto.