Jätkäsaari–Ruoholahdessa paljon koiraystävällisiä ravintoloita
Baariin tai ravintolaan lemmikin kanssa pääsee Jätkäsaaressa ja Ruoholahdessa melko helposti, sillä alueelta löytyy kelpo kattaus koira- ja eläinystävällisiä paikkoja.
Jätkäsaari–Ruoholahti on koirarikasta seutua. Alueen Facebook-ryhmissä keskustelunaiheeksi nouseekin usein alueen koiraystävälliset baarit ja ravintolat sekä muut koirien palvelut.
Marie Brodrick ottaa yorkshirenterrieri Kittin, 8, usein mukaan baareihin ja ravintoloihin kanssaan. Lempipaikkoihin kotikulmilla Ruoholahdessa kuuluvat Huutokonttorin Kanttiini ja One Pint Pub.
Myös muissa alueen ravintoloissa parivaljakko on vieraillut, kesäaikaan useimmiten terasseilla. Yleensä baarissa tavataan ystäviä ja vietetään pari-kolme tuntia kerrallaan. Brodrick kertoo, että kotimaassaan Yhdysvalloissa koiria ei ravintoloihin saa viedä.
”Asuin ennen Helsinkiä Amsterdamissa, jossa adoptoin Kittin. Myös siellä ravintoloihin ja baareihin pääsi koiran kanssa. Se tuntui tosi mahtavalta!”
Yksivuotias pittbull Taco viihtyy Huutokonttorin Kanttiinissa. Jopa niin hyvin, että Kanttiinin ohi kotiin kulkiessaan se vetää omistajaansa Samia sisälle baariin. Sami haluaa esiintyä jutussa vain etunimellään.
”Taco on oppinut, että sieltä saa koirankeksejä”, hän selittää.
Keksien lisäksi Kanttiinissa koirille on tarjolla vettä sekä suuri määrä silityksiä. Ystävällinen henkilökunta saa kiitosta.
”Täällä koirat otetaan hyvin huomioon”, Sami sanoo.
Muissa alueen baareissa tai ravintoloissa Sami ja Taco eivät ole vielä vierailleet.
”Olemme vasta aloittaneet nämä ravintolavierailut. Taco on käyttäytynyt niin hienosti, että saatamme jatkossa vierailla muuallakin.”
Jätkäsaari–Ruoholahti-lehti keräsi oheen muutaman koiraystävällisen ravintolan alueellamme.
Huutokonttorin Kanttiini
Vanhaan sataman huutokonttoriin tehty kahvila-baari osoitteessa Tyynenmerenkatu 1. Baari on sisustettu 1930-luvun satamamiljöön henkeen. Viikonloppuisin dj tai live-esiintyjiä. Ravintolapäällikkö Janette Merikukka toivottaa kaikki hyvin käyttäytyvät lemmikkieläimet tervetulleiksi.
”Korille tarjoamme vesikupin ja koirankeksejä”, hän sanoo.
Vaikka koiria käy paljon, Merikukan mukaan rähinöitä niiden kesken ei ole koskaan sattunut.
”Koirat käyttäytyvät yleensä paremmin kuin ihmiset”, hän naurahtaa.
Lisää: heathermill.fi ja Facebook: Huutokonttorin Kanttiini, Instagram: huutokonttori. Ravintola löytyy Tassutkartalla.fi -palveluhakemistosta.
Urbine
Lähellä Verkkokauppa.comia osoitteessa Tyynenmerenkatu 7 sijaitseva ravintola Urbine tarjoaa juomia, lounasta ja illallista. Listalla muun muassa burgereita, salaatteja ja pastoja. Koirat ovat lämpimästi tervetulleita, tarjolla vesikuppi. Myös muuta tarjoilua koirille ravintola lupaa ottaa listalleen, jos kysyntää riittää.
”Olemme avoimia uusille ideoille”, ravintolasta kerrotaan.
Lisää: urbine.fi, Facebook: Urbine, Instagram: urbinehelsinki
Uusi Sauna
Välimerenkadun korttelisaunan ravintola-baari on auki saunan aukioloaikoina. Baariin voi tulla, vaikka ei saunoisikaan. Tällä hetkellä ravintolan keittiö on auki perjantaisin ja lauantaisin.
”Baaritiloihin ovat koirat ja muutkin eläimet tervetulleita. Vettä tarjotaan, tottakai”, ravintolapäällikkö Tuomo Raitio kertoo.
Paikalla päivystävät saunakoirat Aksu ja Leon. Raitiolla on käytäntönä, että saunalle tulevat koiravieraat odottavat ensin tuulikaapissa, että Raitio vie isokokoiset landseer-rotuiset koiransa sisäpihalle.
”Pojat saattavat muuten innostua liikaa ja alkaa juosta ympäriinsä. Tämänkokoisten koirien kanssa se tarkoittaa, että paikat saattavat hajota”, Raitio nauraa.
Lisää: uusisauna.fi, Facebook ja Instagram: Uusi Sauna. Katso myös Instagaramissa: Saunakoirat
One Pint Pub
Vuodesta 1996 Ruoholahden kanavan varrella sijainnut baari tarjoaa laajan valikoiman käsityöläisoluita sekä vaihtuvaa ohjelmaa kuten live-esiintyjiä, elokuvailtoja ja olutmaisteluja. Koirille listalta löytyy eri makuisia Vuppe-koiraoluita.
”Kaikki lemmikit ovat meille tervetulleita, terassille sekä sisätiloihin! Lisäksi koirille tarjotaan vesikuppi ja koirankeksejä”, kertoo baarityöntekijä Iina Ryynänen.
Lisää: www.onepintpub.com, Facebook: One Pint Pub, Instagram: onepintpub
Amsterdam
Ruoholahden metroaseman vieressä sijaitseva S-ketjun baari avasi ovensa 20 vuotta sitten. Baarin alkuperäisen sisustuksen suunnitteli Sakke Järvenpää. Perusoluiden ja klassikoiden lisäksi tarjolla on muun muassa hollantilaisia erikoisuuksia.
Sunnuntaisin ohjelmassa on Baaripähkinä-pubivisa. Eläinystävälliset baarityöntekijät toivottavat kaikki lemmikit tervetulleiksi. Koirille tarjotaan vettä usein pyytämättäkin.
Lisää: raflaamo.fi/fi/helsinki/amsterdam, Facebook: Oluthuone Amsterdam
Barley&Bait
Moderni oluthuone osoitteessa Välimerenkatu 20 tarjoaa runsaan valikoiman hana- ja pullo-oluita, siidereitä sekä viskejä. Olut- ja viskimaisteluja eli tastingeja järjestetään säännöllisesti. Koirat ja muut lemmikkieläimet toivotetaan tervetulleiksi. Koirille listalta löytyy kananmakuista Vuppe-koiraolutta.
”Lisäksi tarjoamme vettä ja kana- tai purutikkuja”, yrittäjä Miika Posio kertoo.
Hänen mukaansa koiria käy viikoittain. Joskus baarissa vilahtelee myös baarin toisen yrittäjän, Toni Moilasen sekarotuinen koira Tessa.
”Tessa on hyvin sosiaalinen ja vilkas koira. Se ei pysy paikoillaan hetkeäkään”, Posio nauraa.
Lisää: barleybait.fi, Facebook: Barley&Bait, Instagram: barleybait
Malaga Bar
Jätkäsaaren korttelibaari on muusikoiden Jallukka-talon alakerrassa osoitteessa Malagankatu 3. Listalla on muun muassa Jallu-lihapullia ja pizzettoja.
Baari-ravintola on auki lounasaikaan ja useimpina päivinä myös iltaisin. Ravintoloitsija Stina Kuisma kertoo, että koirat ovat aina tervetulleita ravintolaan.
”Koiravieraille tarjotaan vesikuppi ja joskus on herkkujakin”, Kuisma sanoo.
Lisää: www.malagabar.fi, Facebook: Malaga Bar, Instgram: malagabarhelsinki. Ravintola löytyy Tassutkartalla.fi -palveluhakemistosta.
DILF Sports Bar
Osoitteessa Välimerenkatu 5 majaileva sporttibaari on sisustettu urheiluhenkisellä rekvisiitalla. Baarissa tarjolla juomien lisäksi naposteluannoksia kuten chicken wingsejä. Valkokankailta ja tv-ruuduista seurataan urheilua. Sporttibaariin ovat tervetulleita kaikki lemmikit.
”Rakastamme koiria! Toki muutkin lemmikit ovat tervetulleita. Keittiöstämme varmasti löytyy herkkuja nelijalkaisille, siivekkäille ja jopa matelijoille”, baarista kerrotaan.
Myös vesikuppi koiralle järjestyy.
Lisää: heathermill.fi, Facebook: DILF Sports Bar, Instagram: dilf_helsinki
Konttiravintola Morton
Länsilinkissä sijaitseva ravintola-baari-kahvila tarjoaa aamupalan ja lounaan lisäksi kahvilatuotteita ja drinkkejä. Ruokalistalta löytyy burgereita ja salaatteja.
Eläinystävälliseen ravintolaan ovat kaikki eläimet tervetulleita. Kesätyöntekijä Laura Niemitunturin mukaan koiria Mortonissa käy päivittäin.
”Tarjoamme koirille vesikupin ja pieniä namipusseja”, Niemitunturi kertoo.
Lisää: morton.fi, Facebook: Konttiravintola Morton, Instagram: konttiravintola
Naples
Länsisatamankadulla Lidliä vastapäätä sijaitseva ravintola on tunnettu napolilaisista pitsoistaan. Baarivastaava Daniel Feiring kehottaa poikkeamaan vaikka vain drinkille.
”Listaltamme löytyy esimerkiksi monia hyviä coctaileja”, hän kertoo.
Feiring toivottaa kaikki hyvin käyttäytyvät koirat ja muut lemmikkieläimet tervetulleiksi ravintolaan.
”Vesikuppi ja namipalat järjestyvät”, Feiring lupaa.
Lisää: www.naples.fi, Facebook: Naples Food&Wine Jätkäsaari, Instagram: naples.jatkasaari
Pipsa Sinkko-Westerholm, teksti ja kuvat
Jätkäsaari–Ruoholahti-lehti
Lue koko juttu elo-syyskuun lehdestä. Näköisversioon pääset tästä