Jätkäsaaren sydän -esitys on poikkeuksellinen – sille toivoisi jatkoa jossain muodossa
Viirus-teatterin ja vapaaehtoisten kanssa toteutettu Jätkäsaaren sydän -esitys myi loppuun kaikki seitsemän näytöstä kesäkuun alussa. Jatkoa kesäteatterille saattaa olla tiedossa, jos kysyntää riittää.
“Meri, meeriiii! Missä meri on?” huutelee hopeisiin vaatteisiin pukeutunut viiksekäs hylje sähköpotkulaudan kyydistä. Merenrannalla 1900-luvun alun huvilakauden asukkaat nostavat maljan Jätkäsaaren parhaalle auringonlaskupaikalle, kauempaa kuuluu oopperalaulajattaren viimeisiä lurituksia.
Käynnissä on Viirus-teatterin ja vapaaehtoisten toteuttama Jätkäsaaren sydän -teatteriesitys, jossa kuljetaan oppaan kanssa ympäri Jätkäsaarta. Matkalla tavataan historiallisia henkilöitä, tulevaisuuden robo-ihmisiä, karhuja, astronautteja sekä ihan oikea meedio.
Lisäksi vieraillaan paikallisissa yrityksissä, kuullaan talojen arkkitehtuurista, maistellaan saarelaisia herkkuja ja nähdään elokuvamainen katutanssikohtaus.
Muun muassa. Paikkoja, hahmoja ja kohtauksia on paljon ja kävelykilometrejä kertyy viisi. Silti lähes kolmetuntisessa näytelmässä tahti on rauhallinen eikä mitään ole liikaa.
Esitys myi loppuun kaikki seitsemän näytöstään kesäkuussa. Kesäteatterille saattaa olla jatkoa luvassa, jos kysyntää riittää.
Kesäkuun alun esitystä katsomaan on saapunut 32 paikallista ja muualla Helsingissä asuvaa työ- ja eläkeikäistä. Jätkäsaarelaiset Anneli ja Jari Karvinen tulivat esitykseen ystäväpariskuntansa vinkistä. Näytelmä tarjosi myös uusia asioita 28 vuotta Jätkäsaaressa asuneille.
”Sain uutta tietoa Jätkäsaaren historiasta. En tiennytkään, että täällä oli aikoinaan puuhuviloita”, Anneli Karvinen sanoo.
Pariskunta piti esityksestä.
”Hauska idea! Esitys oli erilainen ja yllättävä. Kannatti tulla.”
Kävelyretken malliseen teatteriesitykseen osallistui neljän Viirus-teatterin ammattinäyttelijän lisäksi noin 30 vapaaehtoista. Mukana paikallisten asukkaiden lisäksi oli yhteisöjä ja yrityksiä, kuten Vihreistä vihrein -kortteli, Kanavan Kaiku -kuoro, Jallukka ja Hotel AX. Esitys on osa Viiruksen kolmivuotista Best of Busholmen -projektikokonaisuutta ja sen suunnittelu aloitettiin jo lähes kaksi vuotta sitten. Ohjaajiksi ja käsikirjoittajiksi kutsuttiin esitystaiteilijat Jonna Wikström ja Janne Saarakkala, jotka ovat toteuttaneet yhdessä useita samantyylisiä kaupunkitilaan sijoittuvia esityksiä ympäri Suomen.
”Esitykset ovat aina erilaisia ja ainutlaatuisia. Ne muotoutuvat sen mukaan missä kaupungissa ja kenen kanssa ne toteutetaan”, Wikström kertoo.
Jätkäsaaren esitys oli myös hieman poikkeava.
”Pääsimme täällä aika syvälle, sillä mukana oli niin paljon paikallisia asukkaita ja toimijoita”, Saarakkala kertoo.
Ohjaaja-käsikirjoittajat kertovat, että suunnittelu alkoi kävelemällä Jätkäsaaressa ja inspiroitumalla paikoista, sitten reitin valinnalla. Jätkäsaari oli tuttu Kampissa asuvalle Saarakkalalle, mutta ei käpyläläiselle Wikströmille.
”Tein taustatyötä ja etsin kontakteja lukemalla aktiivisesti esimerkiksi Jätkäsaari-liike-Facebookryhmää”, Wikström kertoo.
Mukana oli myös molempien omista yhteyksistä tuttuja paikallisia toimijoita.
Yksi vapaaehtoisena mukana ollut esiintyjä oli jätkäsaarelainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja tanssipedagogi Nina Kallonen. Hän tuli mukaan nähtyään ilmoituksen Facebookissa. Kallosella oli näytelmässä monta eri roolia.
”Olin alun huvilakohtauksessa, satamajätkä Würthin talolla, siivoamassa valkoisessa puvussa, toinen karhuista Vihreistä Vihrein talolla, katutanssijana ja kuorossa”, Kallonen luettelee.
Tärkeintä hänelle oli laulu, jonka hän toi mukaan näytelmään.
”Olin tehnyt suomalaiset sanat ja sovituksen Dwight Yoakamin kappaleeseen Tears for two jo aikaisemmin rakkaudestani Jätkäsaarta ja satamaa kohtaan. Unelmani toteutui, kun Satamassa tuulee -laulua käytettiin esityksessä”, Kallonen kertoo.
Laulu kuultiin kuoron laulamana sekä Cienna-duon kantele-laulu -esityksenä.
Kallosen tunnelmat esitysten jälkeen ovat helpottuneet ja haikeat. Projekti oli positiivinen kokemus, mutta myös iso ponnistus työssäkäyvälle.
”Näytelmää tehtiin yhteisöllisesti työryhmän kanssa. Tapasimme 22 kertaa kolme-kuusi tuntia kerrallaan. Työpäivät venyivät usein 16-tuntisiksi”, Kallonen kertoo.
Ohjaaja-käsikirjoittajien mukaan esitysten määrä rajattiin seitsemään suuren vapaaehtoistoimijajoukon vuoksi.
”Heidän sitouttaminen ilman palkkaa pidemmäksi aikaa olisi ollut vähän kyseenalaista”, Wikström sanoo.
Jatkoa esitykselle ei näillä näkymin ole tiedossa, mutta vastaavanlainen kesäteatteritoiminta saattaisi tulla kyseeseen.
”Jos Viirus-teatteri haluaa jatkaa rohkean ja uudenaikaisen kesäteatterin tekemistä, mikä sopisi mielestäni heidän taiteelliseen linjaansa. Kannattaa antaa palautetta teatterille ja pyytää sille jatkoa”, Saarakkala sanoo.