Jätkäsaaren koiravessat toimivat, mutta ne saavat myös haukkuja
Teksti ja kuvat: Pipsa Sinkko-Westerholm
- Jätkäsaarelainen Jock Gammon käy mäyräkoiransa Raulin kanssa Saukonpaaden koiravessassa lenkeillään. “Se menee aina haistelemaan ja merkkaa paikan”, Gammon kertoo.
Syyskuisena perjantai-iltapäivänä Hyväntoivonpuisto vilisee koiria. Myös uudet koiravessat ovat kovassa käytössä, ainakin niitä käydään kiinnostuneina nuuhkimassa.
Puiston länsilaidalla yhdeksänvuotias shetlanninlammaskoira Felix kulkee koiravessan ohi haistelemaan läheistä kukkapenkin reunaa.
”Löytyi kiinnostavampi haju”, Felixin isäntä Timo Lepistö sanoo.
Jätkäsaaren Hyväntoivonpuiston uudessa eteläpäädyssä on kaksi koiravessaa. Toisella puolella Jätkäsaarta Saukonpaadessa koirien käymälä on ollut jo monta vuotta.
Koiravessa on hiekka-alue, jonka keskellä on merkkaustolppa. Vierestä löytyy iso roskis, mihin koiran jätökset voi tipauttaa muovipussissa.
Lepistön mukaan Felix ei ole vessoista kovin kiinnostunut, mutta satunnaisesti saattaa niissä pysähtyä. Jonottaa vessoihin ei ole tarvinnut.
”On hyvä, että vessoja on tänne tehty. Kyllä koirat näihin ainakin osittain oppivat”, Lepistö sanoo.
- Timo Lepistön shetlanninlammaskoira Felix (vas.) ei ole koiravessoista kovin kiinnostunut. Felixiä tervehtimään Hyväntoivonpuiston länsilaidan koiravessalle saapuivat rescue-koirat Brownie (oik.) ja Pyry.
Rescue-koirat Brownie, 9, ja Pyry, 2, saapuvat vessan nurkalle tervehtimään Felixiä. Parivaljakko on käyttänyt koiravessoja heti kun ne puistoon tulivat.
”Pyry meni suoraan vessaan kakalle ja Brownie meni perässä. Ihmettelin, että miten ne tajusivatkin toimia niin”, koirien emäntä Leena kertoo.
Leenan mielestä vessojen hiekka-alueet voisivat olla vähän isompia, sillä koirat pitävät vessapaikan etsimisestä ja ympäristön haistelemisesta. Usein kakkapaikka löytyykin jostain ihan muualta kuin vessan hiekalta.
”Ihmiset varmasti tykkäisivät, että puisto pysyisi siistinä ja vessoja käytettäisiin. Mutta koirat eivät osaa pidättää, vaan tekevät tarpeensa mihin vaan”, Leena sanoo.
- Petra Hannesin koirat Siro (oik.) ja Börje kävivät pissalla Hyväntoivonpuiston itäreunan koiravessassa. “Eivät ne ole näihin kakanneet”, Hannes kertoo.
Koiranomistajien mielestä on tärkeää, että ihmiset huolehtivat koiriensa jätösten keräämisestä kaupungissa. Heidän mukaansa Jätkäsaaressa tilanne on viime aikoina onneksi parantunut.
Vuodesta 2020 Jätkäsaaressa asuneen Leenan mukaan silti edelleen varsinkin talvisin koirankakkoja jätetään keräämättä turhan paljon.
Lepistö on samoilla linjoilla.
”Tuohon vessan hiekallekin on jätetty yksi, vaikka vieressä on roskis”, Lepistö harmittelee.
Lepistön mukaan koirien ei pitäisi antaa pissata aina samoihin paikkoihin, kuten istutuksiin. Runsaasta koiranpissasta voi olla haittaa kasveille sekä puiston ja talojen rakenteille.
Leenan mielestä koiravessoja tärkeämpää olisi saada alueelle enemmän vehreyttä eli nurmikkoa, puita ja pensaita.
”Silloin koirat eivät pissaisi taloja vasten”, Leena pohtii.
Kymmenvuotias Siro ja seitsemänvuotias Börje ovat asioillaan puiston itäreunan koiravessassa. Tai pikemminkin ne haistelevat ja merkkaavat alueen vuorollaan.
”Eivät ne ole näihin kakanneet”, koirien emäntä Petra Hannes kertoo.
Hannes ei pidä vessoja kovin tarpeellisina, sillä niitä käyttää niin harva. Hänenkään mukaan koiria ei voi kieltää tekemästä tarpeitaan mihin ne haluavat.
”Yleensä pissat tulee heti ensimmäiseen paikkaan, kun ulos päästään”, Hannes sanoo.
Hänestä on kuitenkin hienoa, että vessojen yhteydessä on kunnolliset roskikset.
”Mutta ne ovat ainoat roskikset koko puistossa tällä hetkellä. Paikalla pitäisi olla tosi paljon enemmän roskiksia, että homma toimisi”, Hannes sanoo.
Nelivuotias kleinspitz Hilma käy koiravessassa mielellään. Se käy ulkoilukierroksellaan puiston molemmissa vessoissa, haistelee, pissaa ja välillä kakkaakin, kertoo emäntä Tiia.
Välillä seurallinen Hilma heittäytyy selälleen ja toivoo rapsutuksia keneltä tahansa vastaan tulevalta. Lelukoiralta näyttävä valkoinen karvapallo sulattaa sydämet.
Tiian mielestä koiravessat ovat ”ihan hyviä.”
”Monen mielestä koirien pitäisi pissata pelkästään näihin, mutta aina se ei onnistu”, Tiia sanoo.
Saukonpaadenrannassa iltakävelyllä oleva yksivuotias mäyräkoira Rauli pysähtyy pissalle koiravessan hiekalle.
”Se menee aina haistelemaan vessoja ja merkkaa paikan. En olisi uskonut, että nämä toimivat”, Jock Gammon nauraa.
Australiasta kaksi ja puoli vuotta sitten Suomeen muuttanut Gammon ei ole koiravessoja nähnyt aikaisemmin. Kotikaupungissa Sydneyssäkin ihmisillä on koiria, mutta tarpeensa ne tekevät puistoihin, Gammon kertoo.
Hän on iloinen, että suomalaiset keräävät koiriensa jätökset kiltisti pois. Australiassa asiaan suhtaudutaan tiukasti.
”Sydneyssä keräämättä jättämisestä saa sakot”, Gammon kertoo.
Lue koko artikkeli lokakuun 2024 lehdestä. Näköisversioon pääset TÄSTÄ