Jätkäsaaren ensimmäinen fest oli jymymenestys
Syyskuun ensimmäisenä lauantaina Jätkäsaaren Hyväntoivonpuistossa järjestetty puistojuhla eli Hyvän tuulen fest onnistui yli odotusten. Aurinkoinen aamupäivä sai liikkeelle runsain joukoin hyväntuulisia ihmisiä.
Teksti ja kuvat: Pipsa Sinkko-Westerholm
Jätkäsaaren ja Ruoholahden ensimmäinen oma kaupunginosatapahtuma pidettiin syyskuun ensimmäisenä lauantaina. Hyväntoivonpuiston alueelle levittäytyneessä puistojuhlassa ohjelmaa tarjosi kymmeniä paikallisia yrittäjiä ja toimijoita. Iloisia kävijöitä riitti ajoittain ruuhkaksi asti.
Kap Hornin kujan kohdalle puistoon sijoitetulla ohjelmalavalla esiintyi neljän tunnin aikana muun muassa Jallukka All Stars -kokoonpanot, Jätkäsaaren peruskoulun oppilaiden laulajat ja soittajat sekä BarreBe-voimistelijat. Päivän avasi apulaispormestari Anni Sinnemäki.
”Jätkäsaari on melkein liian hyvä ollakseen totta”, Sinnemäki hehkutti puheessaan.
Lisäksi lavalla jaettiin Vuoden Jätkäsaariteko -tunnustuspalkinto. Toistamiseen jaetun tunnustuksen sai Viirus-teatterin Jätkäsaaren sydän -esitys, jota esitettiin kesäkuussa Jätkäsaaren alueella. Kävelyretken mallinen teatteriesitys kokosi ainutlaatuisella tavalla mukaansa satoja paikallisia asukkaita ja toimijoita. Palkinnon vastaanotti esityksen toinen käsikirjoittaja-ohjaaja Jonna Wikström sekä Viirus-teatterin taiteellinen johtaja Jussi Sorjanen. Palkinnon luovutti Jätkäsaari-seuran puheenjohtaja Lari Ahokas ja Jätkäsaari-Ruoholahti-lehden päätoimittaja Rauno Hietanen.
Lähes koko Hyväntoivonpuiston alueelle levittäytyneille toimintapisteille riitti kävijöitä. Hotelli Axin onnenpyörään samoin kun K-Market Jätkäsaaren tarrafutis-pisteelle muodostui pitkät jonot, mutta onneksi tyhjin käsin ei kenenkään tarvinnut poistua.
Syötävää ja juotavaa kävijöille tarjoilleet paikalliset ravintola- ja kahvilayrittäjät saivat myytyä kaikki ruokansa loppuun. Public Cafesin Markku Leinonen kertoi, että juuri ennen tapahtuman loppua jäljellä oli enää neljä aidolla tulella paistettua täyslihaburgeria.
”Eli riittivät hyvin loppuun asti kuitenkin”, Leinonen kertoi iloisesti.
Neljä kertaa peruttu tapahtuma muutti vuosien varrella muotoaan ja järjestäjäkuntaansa.
Alun perin Jätkäsaaren peruskoulun tupaantuliaisten ja Hyväntoivonpuiston avajaisten peruunnuttua paikallisista aktiiveista koostunut toimintaryhmä päätti järjestää yhteiset puistojuhlat. Mukaan liittyivät Helsingin sataman ja laivavarustamoiden aikaisemmin järjestämät Satamahulinat, Helsingin kaupunki sekä alueen yrityksiä ja yhdistyksiä.
Juhlien lopuksi vetovastuu tulevista puistojuhlista luovutettiin Jätkäsaari-seuralle. Hyvän tuulen festistä toivotaankin jokavuotista tapaa.