Ikuisen kesän metsästäjät avaavat surffauskeskuksen Jätkäsaareen

Kuva Biitsi.fi:n yhteistyökumppanin surffauskeskuksesta Thaimaan Phuketissa.

 

Biitsi.fi pyörittää jo Salmisaaressa sisärantalentishallia. Yritys avasi uuden keskuksen Tallinnaan joulukuussa.

 

Ilkka lassilan idea kuulostaa hullulta.  Kokemusta sisäkesähallien rakentamisesta kuitenkin löytyy, joten sisäsurffikeskus saatta hyvinkin olla todellisuutta Jätkäsaaressa 2020-luvulla.

Lassila on Biitsi.fi-yrityksen hallituksen puheenjohtaja. Yritys on tunnettu Salmisaaren liikuntakeskuksessa sijaitsevasta sisärantalentopallohallistaan. Joulukuussa yhtiö avasi Tallinnaan sisäliikuntakeskuksen vanhaan teräshalliin.

Tämän lisäksi Biitsi.fi – viralliselta nimeltään Suomen Beach Volley Oy – avaa syksyllä 2019 sisäkesäkeskuksen Pasilan Tripla-ostoskeskukseen. Siellä on myös surffaussimulaattori. Vastaavanlainen simulaattori on tulossa Jätkäsaareen, jos hanke vain toteutuu.

”Olemassaolevissa tai muiden hankkeissa on aina rajoittavia tekijöitä. Jotta voisimme rakentaa täydellisen sisäkesän, tämän Jätkäsaaren kantava ajatus on, että voisimme ensin tehdä itsellemme tilat ja sen jälkeen ottaa muita mukaan”, Lassila kertoo.

 

Kaupunki myönsi helmikuun lopussa Surf Beach Helsinki Oy:lle suunnitteluvarauksen sisäliikuntakeskuksen perustamiseksi Jätkäsaaren Ahdinaltaan pohjukkaan.

Surf Beach Helsinki Oy on perustettava yhtiö, jonka takana on Suomen Beach Volley Oy yhteistyökumppaneineen. Yhtiö suunnittelee Jätkäsaaren keskukseen surffaus­simulaattoria ja hiekkarantaa.

Lisäksi Ahdinaltaaseen suunnitellaan kelluvaa aluetta, johon tulisi muun muassa uimala ja vesipuisto. Kelluvan alueen varauksen kaupunki myönsi Bluet Oy Ltd:lle, joka oli mukana Katajanokalle hiljattain avatussa ulkoaltaassa Allas Sea Poolissa.

 

Biitsi.fi-yritys avasi tallinnalaiseen entiseen teräshalliin sisäliikuntakeskuksen. Yritys avaa syksyllä 2019 Pasilan Triplaan liikuntakeskuksen, jossa voi lainelautailla sisällä.

 

Sekä Biitsi.fi:n että Bluet Oy:n on esitettävä kaupungille toteuttamiskelpoinen suunnitelma vuoden 2019 loppuun mennessä.

”Jätkäsaari-projektin osalta lähikuukaudet menevät yleisessä konseptisuunnittelussa. Nyt me rakennamme ensimmäistä Surf Beachia Pasilan Triplaan ja sen suunnittelu on nyt aktiivisimmassa vaiheessa”, Lassila kertoo.

Lassila lisää, että Triplan suunnittelu vaikuttaa osaltaan merkittävästi myös Jätkäsaareen tulevan keskuksen konseptiin.

 

Lassila kehuu, että Salmisaaren sisälentiksen kanssa asiat ovat menneet hyvin. Tallinnakin on saanut hyvän vastaanoton.

”Tallinnan keskus on uudistettu versio Salmisaaresta, ja hyvin samantapainen, mikä on tulossa Pasilan Triplaan”, Lassila sanoo.

Liikuntakeskusten ilma on noin 26-asteista.

”Kyllähän se lämmittäminen jonkin verran maksaa, mutta paljon vähemmän kuin ihmiset luulevat”, Lassila sanoo.

”On paljon tekniikasta kiinni, miten lämmitys, eristys ja lämmönhallinta hoidetaan. Hiekka on vähän kuin iso kiuas: se säilöö lämpöä hyvin ja kestää lämmönvaihtelut.

 

Rauno Hietanen

rauno.hietanen@ruoholahdensanomat.fi