Esittely

Rauno Hietanen Ruoholahdessa

Jätkäsaari–Ruoholahti-lehti on sataprosenttisesti paikallinen. Se kertoo Jätkäsaaren ja Ruoholahden asioista hyviä journalistisia tapoja noudattaen.

Paikallislehdet ovat tärkeitä tietokanavia alueensa asukkaille. Niillä on mahdollisuus tarttua asukkaiden ja paikallisten yritysten kiinnostuksen kohteisiin ja huolenaiheisiin syvällisemmin kuin millään muulla medialla. Paikallislehtien elinehtona on, että lukija kokee alueensa lehden sisällön itselle tärkeäksi. Tätä ohjenuoraa me käytämme toimittaessamme lehteä. Ruoholahti oli uusi kaupunginosa kolme vuosikymmentä sitten. Silloin täällä alkoi ilmestyä uusi paikallislehti nimeltä Ruoholahden Kanava. Muutama vuosi myöhemmin lehden nimeksi vaihtui Ruoholahden Sanomat. Sillä nimellä tämä paikallislehti porskutti parikymmentä vuotta. Vuonna 2020 lehti otti nimekseen Jätkäsaari–Ruoholahti.

Jätkäsaaren väkiluku on kasvanut nopeasti. Vuosituhannen alussa saaressa oli asukkaita 2500, ja tämän vuosikymmenen lopussa arviolta 20 000. Ruoholahti puolestaan on paitsi koti tuhansille, myös maamme merkittävimpiä työssäkäyntialueita. Ruoholahden toimistoissa käy töissä parikymmentätuhatta työntekijää päivittäin.

Tervetuloa hyvien paikallisuutisten pariin!

Paikallisin terveisin,

Rauno Hietanen

Päätoimittaja