Jätkäsaarelainen kerhohuone muuttuu nykytaiteen galleriaksi viikon ajaksi
Asukastila sai näyttelyn myötä kokolattiamaton ja uudet keittiönkaapit.
Rionkadun kerhotilan parvekkeelle on tuotu satoja kiloja maa-ainesta. Kivien ja sammaleiden seassa lojuu kumollaan muovinen juomapullo. Siitä valuu vettä taideteoksen keskelle loputtoman oloisena virtana. Parvekkeen edessä levittäytyy Hyväntoivonpuisto. Parvekkeelta melkein näkee Jätkäsaaren Kaupunkielämää-messujen tapahtuma-alueelle.
Parvekkeen taideteos Lehto on kuvataiteilija Raimo Saarisen luomus ja osa Miltä koti tuntuu? -näyttelyä, joka on kaikkien nähtävillä Jätkäsaaren Kaupunkielämää-tapahtuman ajan eli 9. syyskuuta asti.
Vuokrakotiyhtiö Saton kerrostalon kerhotila osoitteessa Rionkatu 11 muuttuu nykytaiteen näyttelyksi tapahtuman ajaksi. Tila on pistäytymisen arvoinen. Nykytaiteen äärelle pääsee harvoin näin helposti.
Tilassa on esillä populaarikulttuurisista viittauksistaan tunnetun Anssi Kasitonnin teos 1980-luvun Alf-televisiohahmosta.
Näyttelyn ovat koonneet Tero Kuitunen ja Rauha Mäkilä. Kuitunen kertoo, että nykytaiteen installaation tuominen asuintalon kerhotilaan mahdollistaa matalan kynnyksen lähestymisen nykytaiteeseen.
Myös Maria Stereon, Muriel Kuoppalan, Roland Perssonin, Sakari Kannoston sekä näyttelyn koonneiden Kuitusen ja Mäkilän teoksia on nähtävillä tässä kompaktissa tilassa.
Näyttelyä varten kerhotilaan asennettiin muun muassa kokolattiamatto ja uudet kaapinovet keittiöön. Järjestäjät eivät vielä tiedä, jäävätkö nämä muutoksen pysyviksi näyttelyn päätyttyä.
Torstaina 6.9. 2018 ilmestyvässä Ruoholahden Sanomissa on lisää menovinkkejä Kaupunkielämää-tapahtumaan.