Kiisteltyihin Lapinlahden suunnitelmiin aikalisä
Nykytoimijoiden mukaan voittajaksi valittu ehdotus rikkoo räikeästi ideakilpailulle asetettuja sääntöjä.
Kaupunkiympäristölautakunta otti lisäajan Lapinlahden kiistellyssä rakennussuunnitelmassa tiistaina kokouksessaan.
Lautakunnan asialistalla oli Lapinlahden sairaala-alueen varaaminen kiinteistösijoittaja Nrep Oy:lle, sairaalarakennusten myyntiä ja tonttien vuokraamista koskevan esisopimuksen hyväksyminen sekä alueen vuokrausperiaatteiden vahvistaminen. Lautakunta jätti asian pöydälle.
Lapinlahden rakentamissuunnitelmat ovat herättäneet paljon vastustusta kaupunkilaisissa.
Kiinteistösijoitusyhtiö Nrepin ehdotuksessa puiston eteläreunalle tulisi uusi hotellirakennus,
Lapinlahden hotelli- ja museohanke ihmetyttää nykyisiä toimijoita
Kiinteistösijoitusyhtiö haluaa rakentaa alueelle hotellin, joka toimisi samalla melumuurina Länsiväylän liikenteelle.
Uudet suunnitelmat Lapinlahden sairaala-alueelle ihmetyttävät alueen nykysiä toimijoita.
”Puistosta lohkaistaan lähes neljäsosa, ja eteläisen puolen vapaa, rakentamaton vaeltelualue jää luksushotellin alle”, kritisoi Katja Liuksiala, Pro Lapinlahti mielenterveysseuran puheenjohtaja.
Helsingin kaupunki kertoi maaliskuussa,
Ruoholahtelainen Kimmo Rosti on Suomen tatuointialan uranuurtaja
Rosti alkoi 1980-luvulla tehdä tatuointeja, ”kun kaikki pyysivät tekemään niitä ja olivat valmiit maksamaan niistä.”
Vielä 1980-luvulla tatuointien päällä leijui hämäräperäisyyden leima. Ruoholahtelainen konkaritatuoija Kimmo Rosti on seurannut aitiopaikalta, kuinka tatuointiala on muuttunut alakulttuurista valtavirraksi.