Ruoholahden kuudesluokkalaiset jättävät kotikaupunginosan – vuoden päästä tilanne muuttuu
Ruoholahden ala-asteen kuudesluokkalaiset jättävät taakseen tutun koulun ja siirtyvät uuteen kouluun yläasteelle. Vaikka muutos on iso, Ilona Gröhn ja Elena Säilä lähtevät ala-asteelta levollisin mielin ja odottavat yläastetta innolla.
Viimeisenä koulupäivänä juhlasalin lava on täynnä kuudesluokkalaisia, joilla on tunteet pinnassa. Seistessään viimeistä kertaa kovin tutuksi käyneessä salissa ja katsoessaan jäähyväislaulua laulavaa yleisöä,
Seppo Karisto huolehtii tuhannen työläisen tornista
TÄÄLLÄ TÖISSÄ JA OHIKULKUMATKALLA OSA 7 Sarjassa tutustutaan Jätkäsaaren ja Ruoholahden alueella työskenteleviin ja alueen läpi kulkijoihin.
Itämerentorni on iso talo. Sen aulassa turvapalvelujen kohde-esimies Seppo Karisto on koko talon historian ajan pitänyt huolta talosta ja sen työntekijöistä ja vieraista.
”Olemme turvapalveluyritys, joka hoitaa myös vastaanottopalveluita,
Silakoiden litkaus toistuu joka vuosi Lauttasaaren sillalla
Lauttasaaren sillalla käy säpinä. Toukokuu on paras aika vuodesta litkata eli kalastaa monikoukkuisella siimalla silakkaa, ja sen tietävät paikalle tulleet kymmenet kalastajat.
Töistä Lauttasaaresta kotimatkalla oleva kirkkonummelalainen Sari Laine on paikalla kolmatta kertaa tänä keväänä. Nyt on oikea aika ja kalaa nousee.
Kotipizzan suosituimmassa on sinihomejuustoa
Ruoholahden Sanomat käy kerran kuussa syömässä kahden ravintolan suosituimmat annokset.
Kotipizza kuuluu Ruoholahden vanhimpiin ravintoloihin. Se aloitti Itämerenkadun ja Mechelininkadun kulmassa 1990-luvun lopulla. Pörssiin listattu Kotipizza on franchising-ketju. Ruoholahden-ravintolan yrittäjänä toimii Tuulia Kilpi. Kotipizza-ketjun ravintoloiden myynti tilikaudella 2017 oli 106,3 miljoonaa euroa.
Mikä on suosituin Americana 10,90 euroa
Mitä Tomaattikastikkeen ja juuston lisäksi ananasta,
Galleria Huudossa haikeat tunnelmat
Galleria Huudolla on viime hetket käynnissä Jätkäsaaressa.
Helsingin kaupunki aloittaa L3-makasiineissa remontin kesällä, ja kaikki vuokralaiset joutuvat lähtemään. L3-makasiinien vuokralaisista suuri osa on jo pakannut tavaransa ja lähtenyt.
Galleria Huuto sai kaupungilta jatkoaikaa toukokuun loppuun.
”Meillä oli newyorkilaiset taiteilijat tulossa, matkaliput oli jo hankittu, järjestelyt ja rahoitukset hankittu. Onneksi saatiin neuvoteltua jatkoaikaa”, Huudon toiminnanjohtaja Henni Oksman sanoo.