Paikallisyrityksen keksintö varoittaa kuljettajaa, kun jalankulkija aikoo ylittää tien

Innotrafikin Jouni Hänninen esittelee Välkky-suojatievalon toimintaa toimitilojensa edessä Selkämerenkadulla. Kaupungin Pekka Mukkala on tilannut laitetta muutamiin kohteisiin Helsingissä.

Innotrafikin tuote voitti kansainvälisen turvallisuuspalkinnon vuonna 2015.

”Jätättekö te sen siihen?”
Toiveikkaan kysymyksen esittää Helsingin Kansainvälisen koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Gillian Angstadt-Baan. Vieressä ryhmä koululaisia on juuri palaamassa leikkipuistosta takaisin koulurakennukselle. He ylittävät Selkämerenkadun suojatietä, jonka vieressä Innotrafikin Jouni Hänninen puuhailee akkuruuvinvääntimen ja sinivalkoisen mötikän kanssa.

Lue lisää…

Ruoholahden leikkipuiston kesäruokailu vaakalaudalla

Viime heinäkuussa Ruoholahden leikkipuistossa kävi 2040 ruokailijaa, ja viime kesäkuussa 1700 ruokailijaa.

Palautetta antamalla voi vielä vaikuttaa esityksen sisältöön.

Ruoholahden leikkipuiston suosittu kesäruokailu on vaarassa loppua.
Ruoholahden leikkipuisto olisi esityksen mukaan kokonaan suljettu heinäkuun alusta koulujen alkuun saakka. Kesäkuun se olisi auki.
”Kaikki Helsingin leikkipuistot – 65 kappaletta – eivät voi koko kesää olla auki”, sanoo johtava leikkipuisto-ohjaaja Tiina Mesiniemi Helsingin kaupungilta.
Mesiniemi vastaa Kampinmalmin,

Lue lisää…

Moni ruoholahtelainen on tietämättään jätkäsaarelainen

Helsingin kaupungin osa-aluekartassa (alempi kartta) Jätkäsaaren ja Ruoholahden raja on ollut aina kanavan kohdalla. Postin postinumeroaluejaossa (ylempi kartta) raja myötäilee Välimerenkatua. Heikki Piispa muutti 1990-luvulla Ruoholahden kanavan eteläpuolelle. ”Periaatteessa minun pitäisi kai olla jätkäsaarelainen.”

Postinumeroalueiden ja kaupunginosien rajat eroavat huomattavasti toisistaan.

Ruoholahden kanavan eteläpuolella muhii pienimuotoinen identiteettikriisi.
Kanavan eteläpuoli kuuluu virallisesti Jätkäsaaren kaupunginosaan. Kuitenkin kun Ruoholahtea rakennettiin 1990-luvulla, myös kanavan eteläpuolisia asuinkortteleita kutsuttiin – ja kutsutaan vieläkin – Ruoholahdeksi.

Lue lisää…

Helmikuun suosituimmat: Vessel Bistro ja På Kroken

Ruoholahden Sanomat käy tsekkaamassa alueemme ravintoloiden suosituimmat annokset.

VESSEL BISTRO Kassiopeia Finland -yritys avasi viime vuoden lopulla Jätkäsaareen kaksi uutta ravintolaa vierekkäin, Vessel Bistron ja Vessel Burgerin. Kassiopeia Finlandilla on majoitus- ja ravintolatoimintaa pääkaupunkiseudun lisäksi Levillä.

Mikä annos Naudan ulkofilepihvi 25,50 e

Mitä siinä on Ulkofilettä punaviinikastikkeessa, lisukkeena tryffelignocchia.

Missä Länsisatamankatu 36

Ravintolan kommentti ”Kasvisruokailijoille sopivat risotot ovat olleet suosittuja.

Lue lisää…

Saara Valkama muutti kaksi kertaa Jätkäsaareen

Jätkäsaaren koulun Nella Valkama (vas.), Helmi Valverinne, Siiri Penttinen, Hilla Haapsaari ja Eira Lahti pitelevät kylttejä alueen kymmenentuhannen asukkaan rajan ylittymisen kunniaksi. Istumassa Martti Toivanen (vas.) sekä Anna ja Topias Heikkinen. Kuvassa myös äidit Saara Valkama (vas.) ja Carita Koivisto.

Uuden kaupunginosan yhteisöön on helppo solahtaa sisään, vanhemmat kiittelevät. Kaverisuhteet ja sosiaaliset verkot muodostuvat nopeasti, kun kaikki on kaikille uutta.

Saara Valkama perheineen yritti muuttaa Jätkäsaaresta Espooseen.

Lue lisää…