Aku on ääntä myöten ruoholahtelainen

Aku Ankan postilaatikko pääsi hetkeksi Itämerenkadulle lehden päätoimittajan Aki Hyypän kanssa. Aku Ankan toimitus on osoitteessa Porkkalankatu 20. Kuva: Rauno Hietanen

Aku Ankan toimitus on Porkkalankadulla. Aku Ankan ääni Jukka Rasila on asunut Ruoholahdessa vuodesta 1996.

Alkuun spoileri. Aku Ankan toimituksessa ei näytä Ankkalinnalta. Muutamia Ankka-aiheisia patsaita ja kuvia lukuun ottamatta toimitus on kuin mikä tahansa toimisto työpisteineen ja tietokoneineen. Työntekijät kuitenkin tuntevat toimituksen nimellä Ankkalinna.

Aku Ankka ruoholahtelaistui yli kolme vuotta sitten.

Lue lisää…

Länsisataman liikenne näkyy poliisin tilastoissa

Poliisi kuvailee Ruoholahtea ja Jätkäsaarta rauhalliseksi asuinalueeksi. Oman ominaispiirteen alueelle tuo matkustajasatama. ”Joillain on risteily mennyt vähän pitkäksi.”

Rauhallinen. Näin luonnehtii poliisi Ruoholahtea ja Jätkäsaarta.
”Alueella ei ole mitään kasva­vien lähiöiden ongelmia niin kuin välillä on, kun alueella on nuoria lapsiperheitä, joissa lapset tulevat teini-ikään. Tällaista ilmiötä ei ole pompahtanut esille.”
Alueen ainoa erityispiirre liittyy Länsisataman matkustaja- ja tavaraliikenteeseen.
”Sataman teettämät ulkomaisiin ajoneuvoihin ja matkustajaliikenteeseen liittyvät poliisitehtävät ovat ominaisin piirre”,

Lue lisää…

Aikuisten taksvärkkinä vanhainkotiin päiväksi

PÄÄKIRJOITUS

Sanotaan, että yhteiskunnan sivistyksen taso mitataan sen tavassa hoitaa vanhuksensa.
Lähikuukausien uutisten valossa Suomi ei suoriudu vanhustenhoidosta kuten sivistysvaltion pitäisi. Merkit ongelmista ovat olleet ilmassa jo vuosia. Esperi Caren ja Attendon hoitoyksiköissä nousseiden epäkohtien jälkeen asia on nyt noussut tapetille.

Itse olen pitkään ihmetellyt, miten vanhustenhoidon yksiköissä hoitajien aika riittää kunniakkaaseen vanhustenhoitoon.
Toinen ihmettelyni aihe on, miten nykyisellä väestönkasvulla Suomessa riittää työntekijöitä hoitamaan vanhuksia. Tai miten ylipäätään Suomeen saadaan tarpeeksi veronmaksajia,

Lue lisää…

Viisihenkinen perhe Jätkäsaaresta voitti Jopon

Sini ja Eira Lahti vastaanottivat lukijakilpailun palkinnon eli Jopo-polkupyörän oranssilla sillalla.

Ruoholahden Sanomien lukijakilpailuun tuli oikeita vastauksia 47 kappaletta.

”Meillä on perheenjäsenet ihan fiiliksissä, että tässä kävi näin!” Sini Lahti iloitsee.
Ruoholahden Sanomien kevään lukijakilpailun palkinto, suomalaisvalmisteinen klassikkopyörä Jopo, arvottiin maaliskuun puolivälissä. Arpaonni osui Lahden perheeseen.
”Eikös olekin hienon värinen”, Lahti sanoo tyttärelleen Eira Lahdelle irrottaessaan tehtaan muovikääreitä satulasta ja ohjaustangosta.
Lahti kertoo,

Lue lisää…

Ilmasto ja Länsisataman liikenne herättivät keskustelua paikallisessa vaalipaneelissa

Eduskuntavaaliehdokkaat (vasemmalta lukien) Toni Paussu (ps), Silja Borgarsdóttir Sandelin (r), Heta Tuura (vas), Riikka Taivassalo (sin), Eeva Kärkkäinen (kesk), Bicca Olin (vihr), Jenni Karjalainen (sd) ja Atte Kaleva (kok) osallistuivat Ruoholahden Sanomien vaalipaneeliin hotelli Clarionilla. Tilaisuuden juonsi Rauno Hietanen (kuvassa vas.)

Ruoholahden Sanomien vaalipaneelissa kiivaimmat keskustelut käytiin alueen liikennejärjestelyistä ja muovista merissä. Lasten liikuntaharrastusten tukemisesta ehdokkaat olivat yksimielisiä.

Ruoholahden Sanomien vaalipaneelissa pääsivät ääneen lähialueella asuvat eduskuntavaaliehdokkaat. Edustettuina olivat niin Jätkäsaari,

Lue lisää…