Nyt on hyvä hetki tukea alueemme yrittäjiä
Koronaviruksen tuomien muutosten vauhti on yllättänyt meidät kaikki. Virus tuo niin terveydellisiä kuin taloudellisiakin vaikutuksia seuraavina kuukausina. Suuria vaikutuksia. Suomeen, Eurooppaan, kaikkialle.
Nyt on hyvä hetki tukea alueemme yrittäjiä, ja yrittäjiä muutenkin. Ehkä pystyt hankkimaan paikallisten palveluntarjoajien lahjakortteja itsellesi ja perheellesi. Nythän rahaa saattaa jäädä enemmän paikallisesti kulutettavaksi matkustusrajoitusten takia. Muista kuitenkin fyysinen etäisyys asiointireissuillasi.
Tarvitaanko uutta siltaa?
15 VUOTTA SITTEN: asukkaat pääsivät sanomaan mielipiteensä siitä, tarvitaanko uutta siltaa kanavan yli.
Helmikuun 2005 Ruoholahden Sanomien kannessa on havainnekuva sillasta, joka muistuttaa Crusellin siltaa. Kyseisen lehden ilmestymisen aikoihin silta ei ollut vielä saanut rakentamispäätöstä.
Jätkäsaari-seuran kevätkokouksessa oli mahdollisuus keskustella sillasta.
”Samalla kuullaan sillan rakentajan, Helsingin kaupungin edustajien alustus siltakeskusteluun ja läsnäolijat voivat esittää kysymyksiä sekä kertoa mielipiteensä,
Murhia, tulppaaneja ja perunkirjoituksia
KONKARI & TULOKAS -sarjassa tutustutaan sekä alueella pitkään toimineisiin että täällä juuri aloittaneisiin yrittäjiin.
KONKARI Kukkakauppa Biederin vetäjä Tapio Komminaho on ollut Ruoholahden kauppakeskuksessa noin kahdeksan vuotta. Ensin hän oli kukkakaupan myyntipäällikkönä pari vuotta.
”Sitten aloimme miettiä, miten saisin vielä enemmän tästä kaupasta ja itsestä irti,
Ruoholahden Sanomista ToPoLan tyttöjoukkueen yhteistyökumppani
Ruoholahden Sanomat on ryhtynyt koripallojoukkue ToPoLan tytöt 2010/2011 yhteistyökumppaniksi. Joukkueen hiljattain käyttöön ottamien peliasujen lahkeessa näkyy Ruoholahden Sanomien logo.
ToPoLa eli Touhun Pojat Lauttasaari on toiminut Lauttasaaressa vuodesta 1978. Se ottaa kaikkiin joukkueisiinsa uusia pelaajia. Joukkueiden yhteystiedot ja harjoitusajat löytyvät osoitteesta www.topola.fi.
ToPoLa treenaa pääosin Lauttasaaren Yhteiskoululla (Isokaari 19).
Raimo jäi 53-vuotiaana koukkuun aikuisbalettiin
Raimo Asikainen oli 53-vuotias, kun hän kokeili ensimmäistä kertaa balettia. Kauden jälkeen lääkärintarkastuksessa hän oli pari senttiä aiempaa pidempi. ”Keho oli ryhdistäytynyt.”
Tunnin aluksi Riitta Kronman saa puolentusinaa halausta.
”Täytän tänään 80 vuotta”, balettiharrastaja hymyilee.
”Aloin käymään balettiryhmässä 65-vuotiaana. En silloin kyllä uskonut, että vielä 15 vuotta myöhemminkin käyn täällä.”
Aikuisbaletttiryhmän maanantai-illan harjoitukset ovat käynnissä Aleksanterin teatterissa Bulevardilla.