Ruoholahden metro saamassa toisen sisäänkäynnin
Sisäänkäynti palvelisi Marian sairaalakortteliin valmistuvaa kasuyrityskampusta. Suunnitelmaa uudesta sisäänkäynnistä ei vielä ole.
Ruoholahden metroasemalle kaavaillaan uutta sisäänkäyntiä.
Sisäänkäynti tulisi todennäköisesti Länsilinkin tietämille Baanan eteläpäähän.
Idean metron itäisen sisäänkäynnin rakentamismahdollisuuksien tutkimisesta esitti kaupunginvaltuutettu Hannu Oskala (vihr) syyskuussa 2020. Kaupunkiympäristölautakunta puolsi ideaa tammikuussa 2021.
Kaupunkiympäristölautakunnan mukaan ”itäinen sisäänkäynti on maanalaisen yleiskaavan ja voimassa olevien asemakaavojen mukainen.” Lautakunnan mukaan myös alueen kehittyminen on luonut uutta kysyntää toiselle sisäänkäynnille.
Ompelijana Jätkäsaaressa jo 14 vuotta
TÄÄLLÄ YRITTÄJÄNÄ
Yrittäjä Elena Vuori avasi ompelimoyrityksensä Laivapojankatu 3:ssa vuonna 2007. Se on yksi pitkäikäisimmistä yrityksistä Jätkäsaaressa. Ompelimoyrityksen vierustontilla viimeistellään Supercellin uutta pääkonttoria.
”Olen ollut 14 vuotta tässä samassa paikassa”, Vuori sanoo.
Ompelimo hyvä mittari, jos haluaa tietää mitä kuuluu Suomen taloudelle.
”Esimerkiksi jos talous on huipulla, silloin meille tulee uusia vaatteita lyhennettäviksi ja kavennettaviksi vartalon mukaan. Jos ajat ovat hiukan vaikeammat,
Helen julkaisi turvallisuustiedotteen – lue juttu ainakin jos asut tämän ympyrän sisällä
”Ympyrän sisältä ei ole tullut yhtään yhteydenottoa tiedotteeseen liittyen”, kertoo voimalaitospäällikkö Jarmo Hagström. Helenin voimalaitoksessa Salmisaaressa vaaratilanteet ovat olleet lähinnä pieniä tulipaloja.
Sähköyhtiö Helen jakeli turvallisuustiedotteen lähiympäristön asukkaille viime vuoden lopulla. Tiedote tuli monelle postiluukusta hieman sen jälkeen, kun Olkiluodon ydinvoimalassa oli havaittu säteilypiikki. Tapauksesta ei koitunut vaaraa ihmille tai ympäristölle, mutta Olkiluodon tiedottamisen hitautta kritisoitiin.
Tehtävä Jätkäsaaressa – ”Euroopankin mittakaavassa ainutlaatuinen työtehtävä”
Tuomo Sipilä aloitti Länsisataman kaupunginosan aluerakentamisen uutena projektinjohtajana vuoden alussa. Jätkäsaaren kokoisia projekteja tulee Sipilän mukaan harvoin vastaan.
Tuomo Sipilän ensimmäiset työviikot uudessa tehtävässä ovat takana. Hän aloitti Länsisataman aluerakentamisen projektinjohtajana vuodenvaihteessa. Työtehtäviin kuuluu erityisesti Jätksaaren alueen kehittäminen.
Roskat pois -kävely kerran kuussa Jätkäsaaressa
”Tietenkin roskien keräys on tässä se pääasia, mutta yhteisöllisyys on myös erittäin tärkeä asia”, roskakävelyn perustaja sanoo.
Jätkäsaarelainen Irene Mäentie järjestää kuukausittain Roskat pois -kävelyjä. Parituntisiin siivoustalkoisiin ovat kaikki tervetulleita.
”Idea lähti siitä, kun nuori jätkäsaarelainen Aino Karvonen kirjoitti Facebookissa Jätkäsaaren roskaisuudesta. Ajattelin, että tähän on yksinkertainen