Juhannus lähihotellissa ja muita kesäsuunnitelmia
Jätkäsaari-Ruoholahti-lehti jalkautui paikallisten pariin aurinkoisena kevätlauantaina. Kesään suhtauduttiin hyvillä mielin: vaikka moni haaveileekin ulkomaanmatkoista, kaikille oli tärkeää oli nauttia auringosta
ja Suomen kesän kauneudesta.
Sofia Ekin kesäsuunnitelmiin kuuluu ainakin työntekoa ja ulkona oleilua. Kaksikolla oli kuitenkin yhteinen haave: päästä ulkomaille. Viime kesänä matkasuunnitelmat peruuntuivat.
Minne päin he matkustaisivat jos voisivat?
”Minne vain!” Hanna Ek nauraa.
Jätkäsaaren sissiviljelylaatikoissa kasvaa mansikoita ja mangoldia
Välimerenkadun tyhjälle tontille viime kesänä ilmestyneet viljelylaatikot tarjoavat alueen asukkaille mahdollisuuden kasvattaa jätkäsaarelaista ruokaa. ”Haluamme ilahduttaa ohikulkijoita ja elävöittää kaupunkia”, Tiina Mehto-Vaittinen kertoo.
”Maistas tätä minttua, se maistuu ihan purkalle”, Tiina Mehto-Vaittinen kehottaa 7-vuotiaista Lilja Vaittista.
Äiti ja tytär ovat päivittäisellä käynnillään Välimerenkadun laatikkoviljelmällä.
Nurmikko täyttyy joka viikko puistojoogaajista
Ohjattu, ilmainen puistojooga järjestetään tiistaisin. Kevään ensimmäiseen puistojoogaan Hyväntoivonpuistossa osallistui nelisenkymmentä liikkujaa.
Joogaopettaja Kirsi Kankaanpää on tyytyväinen.
Takana on vuoden 2021 ensimmäinen puistojoogatunti ja paikalle Jätkäsaaren Hyväntoivonpuistoon koleasta säästä huolimatta saapui yli 40 osallistujaa.
”Määrä oli juuri sopiva. Vielä suuremmalla porukalla tunnin pitäminen alkaa olla haastavaa äänen kuulumisen takia”,
Hävikkikukkakauppias vaihtaa isommalle vaihteelle Lapinlahdessa
Hävikkikukkakauppa myy Plantagenin ja muiden kauppojen kasveja, jotka muuten päätyisivät jätelavalle. Marketeissa kuluttajalle kelpaavat vain täydelliset yksilöt.
Markettikukan elämä on rankempaa kuin ihmisen. Vain täydelliset kelpaavat.
”Myyjät tietävät jo etukäteen, että huonoimmat yksilöt jäävät heillä myymättä”, hävikkikukkakauppias Armi Kunnaala sanoo.
Selitysvideoväki asettui Jätkäsaaren Atlantinkadulle
”Lapset pysähtyvät välillä ikkunan taakse katsomaan videoitamme”, kertoo toimitusjohtaja Nils Bürgi.
Katutason liiketilan ikkunoissa pyörii videoita isoilla tv-ruuduilla.
”Pikkulapset pysähtyvät niitä katselemaan välillä”, toimitusjohtaja Nils Bürgi kertoo.
Selitysvideo.fi eli MotionPro Oy muutti ydinkeskustasta Annankadulta Jätkäsaaren Atlantinkadulle vuonna 2018.